tiistai 28. huhtikuuta 2015

Miksi kohdella maksullista kuin kuningatarta?

Ihmettelen vain. Pahakseni en pistä, en ollenkaan.
Korrekti käytös, kehut, lasillinen kallista samppanjaa. Toinenkin, jos vain olisin tahtonut.

Tämän päivän voisin elää uudelleen.

Hyväaseminen, varakas keski-ikäinen mies. Vaimo ja varmasti pari penikkaakin kotona odottelemassa. Kantakaupungin yksi kauneimmista hotelleista. Kylpyamme, kynttilät, hieronta - minulle. What? Normaalia seksiä, ei mitään perverssiä. Päin vastoin, voisin kutsua sitä jopa rakasteluksi. Jollain kummallisella tavalla siinä tuntui olevan romantiikkaa osana.

Olen kuullut pieniä tuhmia puheita, pervoja heittoja ja imeliä lipsahduksia, mutta tänään vain kauniita, jakamattomia sanoja.

Rahat käteen, kiitos kaunis ja pusu poskelle.
Näitä lisää, kiitos.

Miksi teen mitä teen?

Rehellinen vastaus rehelliseen kysymykseen: Rahasta.
Nautinko? Enpä juuri, eikä se mielestäni alan hommissa merkittävintä olekaan. En tiedä yhtäkään "huoraa" joka "huoraa" pelkästä "huoraamisen" ilosta. Raha näihin hommiin ajaa, uskallan väittää.

Asia tuntuu herättäneen jonkin verran keskustelua ja ihmetystä erinäisillä keskustelufoorumeilla. Tahdon siksi valaista pari asiaa: Vaikka kirjoitan keikoista ja keikkojen jälkeisistä fiiliksistä varsin ronskistikin, en silti ota työtäni henkilökohtaisesti tai pidä sitä järin vastenmielisenä. Koen, että vuokraan kroppaani muiden ihmisten käyttöön, jotka syystä tai toisesta ovat siitä halukkaita ja suostuvaisia maksamaan.

Mielenterveydestäni ei myöskään tarvitse tai pidä olla huolissaan. ;) Saan kommentteja "kukkahattutädeiltä", jotka kertovat pelkäävänsä miten kaikki tämä vaikuttaa tulevaisuuteni. Saatan olla nuori ja tyhmä. Koen silti, että tiedän rajani ja osaan lopettaa ajoissa.

Tähän mennessä olen tavannut vain asiallisia herrasmiehiä, jotka homman luonteesta huolimatta ovat halunneet kohdella minua kuin kukkaa kämmenellä. Yksi olisi halunnut viedä vielä illan päätteeksi samppanjalasillisellekin. Seksi heidän kanssaan ei ole ollut vastenmielistä. Aloittelijana ajatus siitä, että tästä nyt tienaa kahisevaakin, saattaa vaatia vain vähän totuttelua.

Vaikea selittää tuntemuksia ja fiiliksiään ruudun toiselta puolelta. En silti ole ihmisraunio. Jos näkisitte minut tosielämässä, näkisitte aivan tavallisen, terveen ja elämäniloisen nuoren naisen, jonka harteilta on pudonnut murheet ja taakka jos toinenkin. Kiitos työni.

Joten älkää turhaan peljätkö! :)

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Työn ohessa opittua..

- Suurinosa miekkosista on naimisissa olevia perheenisiä. Ikänsä puolesta he voisivat olla minunkin isiä. Mutta ei, se ei heitä häiritse. Päinvastoin, he kertovat ikäeron juurikin kiihottavan heitä.

- Suuri osa vastauksista tulee myös miehiltä ikäakselilta 30-40 v. Alkuun se yllätti. Eivätkö tuon ikäiset miehet saisi seksiä ihan ilmaiseksikin?

- Edelliseen viitaten: Varsinkin, kun sähköpostiini tupsahtaa kuvia nuorekkaista, jopa lihaksikkaista kropista ja varsin juhlakuntoisista jöntiköistä. Luulisi kelpaavan!

- Hauskimmassa vastauksessa minua pyydettiin toteuttamaan fantasia: Peppuun miniporkkanoita ja niitä pinnistelemään ulos. Piu, pau, piu! Jostain syystä tämä sai suupieleni kohoamaan, taisin vähän naurahtaakin. En suostunut.

- Alan slangi. Rahalla on varmasti maailman eniten synonyymeja: "Sponssit, talouspuolet, opintotuet, tuet muuten vain, lahjukset, edut" ja miljoonat muut. Välillä pitää ihan miettiä, mitä tässä vastapalvelukseksi mahdetaan tarjotakaan.

- Vastapalveluksista puheen ollen, osa miehistä tarjoaa mieluusti kauneudenhoitotuotteita, alusvaatteita, merkkivaatteita, etelänmatkoja... Rahan sijasta tai lisäksi.

- Rahatuppo, millä maksaminen kaupan kassallakin hävettää ja saa punan poskille.

- Ensimmäiset ajatukset kotiin palatessa: Hyi vittu. Rahatuppo lentää sängylle ja minä suihkuun. Miellyttääksesi miestä, saatat peseytyä ennen keikkaa paristi. Mutta miellyttääksesi taas itseäsi, mikään määrä saippuaa tai suihkussa vietettyjä tunteja ei tunnu vievän miehen hikipisaroita iholtasi tai spermalastin jäänteitä rinnuksiltasi.

- Kaikesta huolimatta olet valmis toistamaan tekosi. Ja mitä pikemmin, sen parempi.  Kai tästä voi jollain sairaalla tavalla pitääkin.

Wish me luck!

Suihkussa vierähtää tovi jos toinenkin. Ajatukset ovat ristiriitaisia. Paineet ovat kovat. Nyt on oltava täydellinen, kaikinpuolin. Tämä mies ostaa minut käyttöönsä, olettaen minun myös olevan kaiken sen rahan arvoinen.

Saippuoin itseni kahdesti ja nypin viimeisetkin ihokarvat iholtani. Hiukseni pesen kolmesti. Kuivaan itseni huolellisesti ja suihkautan kevyttä, tyttömäistä hajuvettä kaulalleni. Muistan jostain lukeneeni, ettei vahvoja parfyymeja pitänyt käyttää. Iso osa asiakkaista oli naimisissa ja pelkäsivät, että vaimot haistaisivat vieraan naisen petilakanoista.

Lakkaan varpaankynteni persikan sävyllä, mitä en koskaan tee, paitsi joskus harvoin kesäpäivinä heittäessäni sandaalit jalkoihini. Voila, sävy sävyä alusvaatteideni kanssa, jotka nyt turmelen vieraalla, minut rahalla ostaneella miehellä. Joita en varmaan enää ikinä voi pukea päälleni tämän illan jälkeen. Liikaa muistoja, tuskin niin hyviä sellaisia.

Pakkaan "huoralaukkuni". Se jää vajaaksi. Olen poiminut vinkkejä sieltä sun täältä netin syövereistä, mitä oli hyvä olla mukana. Liukuvoide ja kondomit puuttuivat. Toivon, että mieheltä löytyy edes jälkimmäisiä. Ehkä kuitenkin paras käydä kaupan kautta ostamassa. Mitähän kassa mahtaa ajatella? Korkokenkiin pukeutunut, suhteellisen vahvasti päntätty nuori nainen ostamassa yömyöhään kondomeja. Voisiko se olla niin läpinäkyvää?

Hyppään autoni rattiin. Mietin tulevaa rahatuppoa ja painan kaasua. Mietin matkaan kuluttamaani bensiiniä. Kuinka ahneeksi ihminen voi muuttua?

Saavun kauaksi kotoa, ihan tavalliselle kerrostaloalueen pihalle. Jätän autoni tien varteen. Sytytän tupakan ja puhelen mielessäni kaikkea rohkaisevaa. Vapisen, mutta en usko sen johtuvan kylmästä. Olen valmis. En sittenkään. Sytytän toisen tupakan ja koitan miettiä iloisia asioita. Rahaa. Harvoin polttavana tupakka altaa tuntua päässä, nyt on mentävä. Wish me luck!

Minkä hintainen minä olen?

Kuinka vaikeaa voikaan olla asettaa itselleen hintaa? Kun mieluusti sitä ei tekisi ollenkaan.

Osa miehistä tarjoaa tunti/kertaluontoista summaa jo ensimmäisessä viestissään. Tälläisten kanssa asiointi on helppoa. Ottaa jos miellyttää, jättää jos ei. Osa miehistä taas ignoraa koko hintaosion ja koittaa värvätä reffejä ennen kuin rahasta on puhuttukaan.

En tiedä, onko tämä vain aloittelijan ongelma olla ottamatta puheeksi hintaa, jos mies ei sitä itse ensin tee. Tuhmaan, seksuaalisävytteiseen, nautintoa lupaavaan viestiin on vain todella vaikea vastata: "Joo, kuulostaa kivalta minulle, mutta paljon sinä maksat?"

Häpeä nousee väistämättäkin esille, vaikka uskookin, että kyllä nämä miehet sisimmissään tietävät, mitä tämä nuori nainen koittaa ilmoituksessaan rivien välistä ilmaista.

Pulma numero 2 on hinnan tivaajat. "Mikä on kertahintasi? Entä tunti? Yön yli-taksa?" Olisi niin paljon helpompaa, että jokainen läväyttäisi suunsa puhtaaksi jo ensimmäisessä viestissään: "Maksan tämän ja tämän verran tästä ja tästä, otatko vai jätätkö?" Ehkä ammattilaiset osaavat määritellä palveluilleen hintansa, ehkä osa amatööreistäkin, kai minäkin joskus hamassa tulevaisuudessa, jahka olen kokeneempi.

Vaikka toisaalta toivon, etten koskaan joudu kovin kokenut olemaankaan.

Siitä se ajatus sitten lähti...

Tuikitavallinen nuori parikymppinen suomalaistyttö. Kuudensadan euron ylihinnoiteltu vuokra vanhasta, ränsistyneestä yksiöstä pikkupaikkakunnalla. Määräaikaisella sopimuksella, tottakai. Tyhmä pikkulikka, mihin sitä päänsä työnsikään! Asumistukihakemus, jonka päätöstä edelleen odotellaan. Sosiaaliturva, joka epäsuorasti haistatti pitkät. Lopputulos on se, että töistä ja tuista huolimatta tilille jää alle parisataa euroa kuukaudessa.

Osa-aikatyö, jonka palkka tuplavuoroista sekä ilta -ja sunnuntailisistä huolimatta ei riitä turvaamaan edes kattoa pään päälle. Vapaa-aika, joka rajoittuu pääosin myöhäisiltoihin ja öihin. Kukaan ei kaipaa kaupankassaa yöaikaan, kukaan ei kaipaa siivousapua yöaikaan, kukaan ei voi päätoimisesti opiskella yöaikaan. Kukaan ei tarvitse minua yöaikaan, paitsi.. Millä muulla tavalla tässä enää elantonsa tienata kuin itseään myymällä? Oman alan hommista tienaa paskat ja vähän alle. Koulut on käyty ja näin edespäin, mutta tilinauhaa koristaa kuusta toiseen reippaasti alle tuhannen euron luvut.

Erinäisten keskustelupalstojen kautta löysin alan sivuja. Päällepäin tavallisia treffi -ja seksinhakusaitteja. Rivien välistä on kuitenkin helppo lukea. "Varakas, vakavarainen mies, talouspuoli kunnossa", miksi muuten puhua rahasta, jos ei ole aikomusta maksaa "palveluista"? Päätän kokeilla onneani.

On sunnuntai-ilta ja istun autossa. Töissä. Tuplavuorossa taas, itseasiassa. Palkka tulee parin viikon päästä, tuntuu turhalta. Tuntuu turhalta muutenkin. Googletan alan sivuja ja rekisteröidyn yhdelle. Tekaistun nimen ja sähköpostiosoitteen jälkeen jatkan töitä. Astun autosta ulos ja suuntaan B-rapulle. Avaan oven ja tilaan hissin, joka nousee hujauksessa viidenteen kerrokseen. Kohtaan iloisen mummon ovella. Koitan jutella niitä näitä, säästä sun muista. Annan lääkkeet, teen iltapesut, vaihdan vaipan, valmistan iltapalan. Kaikki käy kuin sumussa, eikä mielessäni ole kuin yksi asia. Ilmoituksen laatiminen äsken rekisteröimälleni sivulle.

Pian olen taas ulkona asunnosta. Ulkona haukkaan happea tavallista voimakkaammin. Nautin vapaudesta ja puhtaasta omatunnosta vielä hetken. Autossa näppäilen nopean ilmoituksen, Niin nopean, lyhyen ja ytimekkään, etten edes tosissani odota vastauksia. Valehtelen päikseni. Nimeni, asuinpaikkani, taustani, opiskelevani. Kuvittelen sen olevan vanhojen pervojen setien mieleen. Nuori opiskelijatyttö siis.

Tunnit vierähtävät töiden lomassa. Päivän päätteeksi katson sähköpostini. 35 uutta viestiä. En meinaa uskoa näkemääni! Viestit ovat +30 vuotiailta miehiltä. He kertoivat kiinnostuneensa ilmoituksestani. -Jossa kuvailin itseäni vain parilla sanalla.- Pieni jännitys iskee, ehkä ällötyskin. Toitotan kuitenkin mielessäni, että tarvitsen tätä, tarvitsen rahaa. Toitotan, että vain vuokraan kroppaani. Tietenkin väliaikaisesti. Omien sanojensa mukaan asiallisille herrasmiehille, jotka kohtelevat naista kuin kukkaa kämmenellä. -Sitäkö prostituutio on?- Jotka ovat avokätisiä.  -Sitä kylläkin.- Varakkaita, runsastuloisia. Herranjumala, naimisissa olevia lastenisiä. Miehiä, joista puolet voisivat ikänsä puolesta olla minun vanhempiani.

Illalla palaan kotiin. Avaan tietokoneen ja huomaan, että sähköpostiini on tullut toiset 35 viestiä. Ja vastauksia aikaisemmilta miehiltä. Yhden kanssa sovin treffit. Seksitreffit. Tililläni ei ole edes viittä euroa. Miten pääsen huomenna töihin? Tarvitsen tätä, tarvitsen rahaa. Suostun. Myös rahallisesta summasta sovitaan. Eikä siitä puhuminen tunnu yhtään niin pahalta, mitä kuvittelin. Nämä miehet tietävät, miten homma etenee.

Tavallinen parikymppinen suomalaistyttö ei tunne enää olevansa niin tavallinen. Halpa, likainen ja ällöttävä sen puoleen kyllä. Huora. Mutta raha on joka määrää, eikä ilman sitä maailmassa pärjää. Ja minä olen päättänyt, että minä en lennä asunnostani ulos, minun laskuni tulevat maksetuiksi, minun jääkaapissani on ruokaa ja asunnossani valot ja lämmitys. Tavalla tai toisella, mitä se ikinä vaatikaan.

On jo myöhä sunnuntaiyö. Taas 5 uutta sähköpostia. Joku haluaisi tavata nyt heti.